Vinkkejä pienten rotujen pentujen ruokintaan

Pienemmillä koirilla aineenvaihdunta on suurempia rotuja nopeampaa, mikä tarkoittaa, että ne tarvitsevat penturavintoa, joka on suunniteltu juuri niille. "Pienten rotujen koiranruokien koostumukset on luotu tarjoamaan koiralle oikea ravintoaineiden tasapaino", sanoo Debra Eldredge, ELT, New Yorkin pohjoisosissa toimiva eläinlääkäri ja yksi kirjan "The Dog Owner's Home Veterinary Handbook" (Howell House) kirjoittajista. Tämä sinun tulisi tietää pienten rotujen koiranpentujen ruokinnasta.

Räätälöi. Pakkauksessa olevat ohjeet ovat hyvä lähtökohta, sanoo Eldredge, mutta "sinun on räätälöitävä ne omaa koiraasi varten." Hänen perheellään on esimerkiksi kolme koiraa, jotka kaikki painavat lähes saman verran. Yksi niistä saa kuitenkin lähes kaksi kertaa enemmän ruokaa kuin muut kaksi, ja se on silti laiha. "Koira vain polttaa ravinnon", sanoo Eldredge. Koirasi rotu ja aktiivisuustasot vaikuttavat siihen, paljonko ruokaa se tarvitsee.

Syötä riittävästi kaloreita. Pienten rotujen koirat, erityisesti kääpiökoirarodut, voivat olla alttiita hypoglykemialle. Pitääksesi koirasi veren sokeriarvot ylhäällä koiraa on ruokittava useammin ja sen on saatava enemmän kaloreita, sanoo Eldredge.

Tarkkaile tiheyttä. Pienten rotujen pennut kasvavat nopeasti, joten ensimmäisten kuuden kuukauden aikana niiden tulee syödä enemmän ruokaa ja useammin, yleensä kolmesta neljään kertaan päivässä. Kuuden kuukauden jälkeen riittää yleensä kaksi ateriaa päivässä. Kun koirasi vanhenee ja sen aktiivisuus vähenee, sen ravitsemustarpeet muuttuvat ja se saattaa tarvita ikääntyville koirille tarkoitettua ravintoa. Uudessa ruoassa on yleensä enemmän proteiinia ja vähemmän kaloreita.

Valitse oikeaa purtavaa. Pienillä koirilla on pienemmät suut ja hampaan, joten niiden ruoka on yleensä tehty kooltaan pienemmäksi, jolloin koira voi pureksia ja niellä sitä paremmin.

Luo ruoka-ajat. Älä jätä koirasi ruokaa esille koko päiväksi. Poista se sen sijaan 10 tai 20 minuutin kuluttua, sanoo Eldredge. Jos ruokaa on saatavana koko päivän, koira saattaa syödä ikävystymiseensä.

Vältä ruoantähteitä. Koiranruoka takaa, että koirasi ruokavalio on tasapainotettua. Ihmisruoan syöttäminen voi häiritä tätä tasapainoa. Kananlihan tai kananmunien satunnainen maistelu on ok, mutta älä tee siitä päivittäistä tapaa.